lauantai 2. syyskuuta 2017

307. Kärryponi ja mysteeripatti


Eilen Maritan kanssa laitettiin Nala toista kertaa meillä kärryjen eteen. Poni oli huomattavasti rauhallisempi kuin viime kerralla, ajo sujui todella hyvin. Alkuun käveltiin muutama kierros, sitten hölkkäiltiin myös molempiin suuntiin. Taidettiin mennä ehkä 15min, ei liikaa kerralla ettei neidillä pääse kierrokset nousemaan. Paljon se tarvii vielä rutiinia mutta hyvä siitä tulee!

Sunakaille ilmestyi ryntään alareunaan, oikean etujalan kanalosta vähän ylöspäin isohko turvonnut patti muutamia päiviä sitten. Alkuun se hieman arkoi sitä tunnustellessa, samoin käynti oli erittäin lievästi epäpuhdas mutta ravissa normaali, liikkui iloisesti ja oli oma itsensä muuten. Päädyttiin käärmeen/ampiaisen pistoon, turvotus lähti päivässä laskemaan ja nyt siitä ei ole paljoa mitään enää jäljellä. Sunakai saa viettää lepoa siihen saakka kun turvotus on täysin kadonnut. En halua ottaa riskiä siitä, jos siellä on myrkkyä, että se saattaisi lähteä leviämään. Koko ajan Sunakai on syönyt ja juonut normaalisti, liikkui jo eilen täysin puhtaasti, virtaa sillä tuntuu riittävän vaikka muille jakaa!






Meidän kenttäprojektimmekin on viimein ottanut tuulta alleen. Pinta on nyt kuorittu ja siistitty jonkin verran. Alkuunhan oli meillekkin tarkoitus laittaa sahajauho, pohja kuitenkin paljastui sellaiseksi ettei siinä taida jauho tulla toimimaan. Otetaan siis varman päälle ja tehdään hiekkakenttä, värkit kun kuitenkin löytyy kaikki omasta takaa. Vielä pitäisi pituutta hieman jatkaa, tällä hetkellä kokoa 20x33m ja pituuteen voisi saada muutamia metrejä lisää. En malta odottaa pääseväni omalle kentälle ratsastamaan!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti


*En ole ammattilainen,teen asiat niin kuin ne on minulle opetettu ja olen oppinut
*Minulla on ammatitaitoiset valmentajat joiden silmänalla käydään pääsääntöisesti ainakin kerran kuukaudessa
*Muistakaa että en kirjoita blogiin joka ikisestä ratsastuksesta
*En vastaa liian henkilökohtaisiin tai kolmansiaosapuolia koskeviin kysymyksiin
*Kommentti julkaistaan vasta kun olen hyväksynyt sen,älä siis lähetä moneen kertaan
*Vain asialliset kommentit julkaistaan
*Jos tulee jotain mieleen,kysy kommentilla tai laita sähköpostia osoitteeseen blogijututtanne@gmail.com

320. Takajalat töihin

Maanantaina lähdettiin ensimmäistä kertaa reiluun puoleen vuoteen valmennukseen! Ihan muutamien kilometrin päähän maneesille, joten matka ei...